SaTS nousee ykkösdivisioonaan

25.4.2016

Salon Tennisseuran seniorijoukkue M45 tiukan kauden jälkeen sarjanousun edessä. Haastetta luvassa ensi kaudeksi: kovempaa treeniä vai tarkkaavaisuutta pelaajamarkkinoilla?

Salon Tennisseura nousee tasoa ylemmäs 1. divisioonaan senioreitten miehet 45 -sarjassa. Sarjavoitto 2. divisioonassa tuli kauden aikana voitetuilla yhdeksällä ottelulla. Erävoittoja joukkue keräsi divisioonan A-lohkossa eniten eli 20, hävittyjä eriä oli 12.

- Nousu tarkoittaa entistä kylmempää kyytiä ja kovempia vastustajia ensi syksynä, salolaistiimissä pelannut Petteri Elo kertoo.

Elo lisää, että senioritennis on hyvä osoitus siitä, että tennis sopii kaikenikäisille.

- Joukkueessa kaikki ovat pelanneet 20-30 vuotta eikä lopettaminen ole käynyt kenenkään mielessä, Elo sanoo.

Sarjakakkosena oli A-lohkossa Vaasan Tennis-61, joka oli myös voittanut kauden aikana yhdeksän ottelua, mutta jolla oli 18 erävoittoa ja 13 hävittyä erää. 

Tasaisessa sarjassa kolmas oli Tapiolan Tennis 5.

Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että jokainen voitettu erä oli arvokas. Jos SaTS olisi voittanut yhden ainoan erän vähemmän, tilanne olisi sarjassa toisenlainen.

SaTs:in miehet 45-joukkueessa pelaavat Petteri Elo, Jussi SaarinenJuha Hilanne ja Mikko Kiviluoto.

1. divisioona on seniorisarjojen toiseksi ylin taso. Ylin taso on valtakunnallinen mestaruussarja.